Talli

Talli ja sen ympäristö

Itä-Laakson tontti on monipuolinen - tallin ympäriltä löytyy niin metsää, kuin niittyjäkin ja hieman kauampana puiden takana voi huomata järven kimmeltävän. Monipuolista maastoa on osattu käyttää hyväksi ja maastolenkiksi voi valita viileän metsälenkin, vauhdikkaan niittyretken tai vaikka käydä uittamassa hevosia ja ratsastaa järven rannassa.

Pihapiiriimme kuuluu kaksi hiekkapohjaista ratsastuskenttää joita ympäröi valkoinen aita. Lisäksi molemmat kentät ovat pimeällä valaistuja. Kenttien vierestä löytyy suojakatos estekalustolle ja maneesissa on oma varastonsa esteille. Maneesi löytyy myös Itä-Laaksosta ja sitä käytämme pääasiassa talvisin ja kisoja pidämme siellä huonolla säällä.
Pihapiiristä löytyy myös vaalea omakotitalo, jossa itse asustan.

Tarhoja on yhteensä 13 kappaletta, jotka ovat rakennettu vahvasta puusta (valkoisiksimaalattuja) ja hevosia niihin mahtuu 2-4 kerralla. Näissä hevoset ulkoilevat jossain vaiheessa päivää. Laitumia löytyy kaksi kappaletta hieman kauempana pihapiiristä, lähinnä kesälaitumina toimivat.

Tallirakennuksia on tällä hetkellä kaksi, jossa isommassa ja vanhemmassa rakennuksessa on 16 karsinapaikkaa ja pienemmässä on kuusi. Tällä hetkellä käytössä on vain isompi tallirakennus.
Tallit ovat valaistuja, punaisia rakennuksia keskellä pihapiiriä. Jokainen karsina on kooltaan 4m x 4m ja alustana on kutterpurua. Karsinat ovat osaksi puuta ja osaksi metallia niin, että hevoset näkevät käytävälle aikansa kuluksi. Jokaiseen karsinaan kuuluu automaattinen juomakuppi, ruokakuppi, suolakivi ja heinäverkko. Karsinat puhdistetaan ainakin kerran päivässä.

Tallirakennukseen kuulu myös varsomiskarsina, kaksi pesupaikkaa, satulahuone, rehuvarasto, toimisto, kahvio ja välinevarasto.

Historia

Tallin tarina
Itä-Laakson Hevoset nimi syntyi toukokuussa 2005 aikoihin, tarkoituksena oli perustaa omille hevosille pieni talli, jossa on kasvatustoimintaa. Etusivun sain jopa toteutettua ja hevosten sivut tehtyä, mutta sitten en jaksanutkaan enää koko ideaa. Suurimmanosan hevosista myin tai palautin kasvattajilleen takaisin. Itselleni kuitenkin jäi fwb-ori Zaphey É, joka matkasi Ruotsiin ystävälleni vuokralle.

Aika kului ja mielikin kerkesi itselläni muuttua, mitä jos sittenkin perustaisin virtuaalitallin? Ensin selailin vain foorumeita, mutta yhä enemmän alkoi mieleni perustaa oma talli. Lopulta elokuun alussa 2005 sain etusivun tehtyä ja siitä se alkoikin, hevoseni tulivat takaisin Ruotsista omaan uuteen kotiin ja lisäksi muitakin uusia asukkaita talliin tuli. Siitä alkoi Itä-Laakson Hevosten tarina.

Omistajan tarina
Virtuaalimaailmassa olen liikkunut kaiken kaikkiaan noin kymmenise vuotta, tarkalleen en muista milloin aloitin tämän harrastuksen, mutta veikkaisin vuotta 2000, jolloin olin 11-vuotias. Toki puolet ajasta en ole ollut mitenkään aktiivisena mukana.
Aloitin hoitamisella, niinkuin varmasti monet muutkin, mutta lopulta päädyin omaan talliin kaverini kanssa. Joku ehkä saattaa muista kauan aikaa sitten Kesäniemen Virtuaalitallin. Tämä talli oli ehkä parhaiten menestyneitä tallejani.

Aikaa kului ja talleja oli saman ystäväni kanssa useampeja, viimeiseksi yhteiseksi jäi Pilvijoki, joka kasvatti suomenhevosia ja suomenpienhevosia kasvattajanimellä R.I. Pilvijoen lopetettua jäin pitkäksi ajaksi virtuaalimaailmasta pois, mutta palasin, nyt ilman kaveriani. Yritin ylläpitää Pilvijokea, mutta ei siitä mitään enää tullut joten turhauduin ja lopetin. Muutamia kuukausia myöhemmin palasin takaisin virtuaalimaailmaan muutaman hevosen kanssa ja pysyinkin aika pitkään, kunnes keväällä 2005 päätin taas ottaa loparit koko touhusta.

Kuten tämäkin innostus laantui uuden opiskelupaikkakunnan ja uusien ihmisten myötä vuonna 2008. Tällöin olin jo varma etten tähän hommaa enää oikeasti ryhdy, mutta vuonna 2010 palasin jälleen takaisin Itä-Laakson pariin.

_________________________________

Ulkoasun © Emma
Kuvien ©
Tekstien © Natalie V.