| PERUSTIEDOT | KUVAGALLERIA |
|
|
|
| SUKUTAULU |
|
|
|
JÄLKELÄISET - |
||
SUKUSELVITYS Tuulin suku on hyvin pitkää ja suvusta löytyy menestyneitä hevosia vaikka muille jakaa. Tuulin isä Taikakuun Elmeri on kantakirjattu I-palkinnolle. Ori on myös kisannut mukavasti koulua Helppo A -tasolla, onhan se kuitenkin koulupainotteinen. Elmeri on väritykseltään kaunis tummanpunaruunikko ja se on pienhevostyyppiä. Isänisä Taikakuun Eeli on edesmennyt pienhevosori. Ori on kisannut sekä esteitä, koulua ja myös matkaratsastusta, joten kestävyys on huippuluokkaa! Isänisänisä LNA Eemeli on palkittu monin tavoin, kantakirjattu II-palkinnolla, KRJ-II ja YLA1. Tätä ori on kuitenkin palkintonsa ansainnut! Painotuksena on ollut koulua ja kapasiteettiä on ollut huikea suomenhevoselle, jopa vaativa b - tasoa! Isänisänemä Tuohimäen Kinuski on jo kuollut. Tamma on kuitenkin palkittu III-palkinnolle kantakirjaan. Elämänsä aikana se kisasi pääasiassa koulua jopa vaativa a - tasolla! Isänemä K.T. Lupiini on vähän tuntemattomampi kuin edelliset hevoset. Tamma on kisannut koulukisoja, mutta ei yhtä mittavissa määrin kuin muut suvun hevoset. Silti tamma on ollut todella upea ilmestys! Isänemänisä Manttelinperijä on LNA Eemelin tavoin hyvin palkittu II-palkinnon kantakirjaan, YLA2 ja KERJ-III palkinnoilla. Tämä ori onkin ollut yksi tunnetuimmista tuontioreista. Isänemänemä Esterin Pieni Lumous ei jää kuitenkaan varjoon, sillä upean ulkomuotonsa ja hyvän luonteensa lisäksi tamma on palkittu Vir Mva Ch - nimellä ja kantakirjattu II - palkinnolla! Myös kauempaa suvusta löytyy paljon Vir Mva Ch - palkinnon saaneita hevosia ja moni on myös kantakirjattu. Koulusuvusta myös löytyy paljon KRJ:n laatuarvosteluissa palkittuja hevosia. Emän puolelta suvusta ei löydy ihan niin paljon palkittuja hevosia kuin isän puolelta. Emä Lumimyrsky TK oli oma tammani, joka saapui Itä-Laaksoon vanhahkona. Tamma on kierrellyt vain muutamat kilpailut elämänsä aikana, nämäkin koulukisoista onhan se kuitenkin ollut koulutamma (vaativa b- tasoa). Emänisä MMS Lumituisku on ollut loistava kouluhevonen. Se on kisannut vaativa a - tasoa ja menestynytkin kisoissa hyvin. KRJ:n laatuarvostelusta ori on saanut palkinnoksi KRJ-II. Emänisänisä S.U Sisua Peliin on ollut elinaikanaan yleishevonen eli on kisannut sekä esteitä (100 cm) että koulua (helppo a). Oriin lähisuku on suhteellisen tuntematonta, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa. Emänisänemä SN Luminen Ajatus on ollut estepainotteinen pienhevonen. Tuulin lähisuvussa ei olekaan montaa estepainotteista hevosta. Tamma on kuitenkin kilpailut muutamat kisat 100 cm radoilla. Emänemä Tuohimäen Peikkotyttö on ollut pääasiassa siitostammana. Kuitenkin se on kilpailut muutamia kisoja, pääasiassa koulussa (koulupainotteinen, helppo a). Emänemänisä Kuujärven Menninkäinen on Tuulin emän puolen lähisuvusta parhaiten menestynyt. Se on palkittu Vir Mva Ch - nimellä ja on saattanut maailmaan useita jälkeläisiä ja vaikuttaa vieläkin useiden suomenhevosten, ennenkaikkea suomenpienhevosten suvuissa.
|
| LUONNE |
Tuuli on hieman riehakas ja menevä tamma, jonka seurassa saa olla tarkkana ettei satu vahinkoja. Osaa tamma olla kunnollakin, jos vain näyttää kuka on pomo, mutta aina se on kuitenkin kokeilemassa heti ensimmäiseksi kuinka sitkeä ihminen on.
Hoitaessa kannattaa Tuuli sitoa kiinni, ja mahdollisimman lyhyelle. Tamma nimittäin pyörii ja hyörii minkä kerkiää. Yrittää myös pyydystellä maassa lojuvia tavaroita ja heitellä niitä pitkin poikin. Karsinaan mennessäkin saa olla varovainen, sillä takapäätä tamma on heti tarjoamassa ja luimivia korvia. Koskaan Tuuli ei ole kuitenkaan kavioita tai hampaitaan ihmiseen käyttänyt.
Ratsastaessa Tuuli on menevä ja joskus myös vähän liiankin menevä. Hiki siinä valuu, kun neidin kanssa työskentelee. Kyllähän lopulta aina kauniisti mennään, jos vain tarpeeksi yrittää. Tämän neidin kanssa ei totisesti tule tylsää! Askeleet tammalla ovat mukavat ja näyttävät, niissä on hyvä istua silloin, kun tamma ei painele kiitoravi tai laukkaa.
|
| KILPAILUTULOKSET |
KOULURATSASTUS (KRJ):
20.05. Kingston : Vaativa B - 02/35 20.05. Virtuaatalli De Duivel : Vaativa B - 03/35 05.05. Hiljaisuus : Vaativa B - 01/35 05.05. Willoughby : Vaativa B - 04/35 28.04. Dancing Riders : Vaativa B - 03/40 28.04. Yenillor : Vaativa B - 01/40 18.03. Meantime : Vaativa B - 01/40 06.02. KT Belmond : Vaativa B - 05/35 05.02. Romulus : Vaativa B - 04/40 30.01. Bratislava : Vaativa B - 03/65 19.01. Stallion Hill : Vaativa B - 02/50 15.01. Möngertäjä : Vaativa B - 02/125 28.12. BR Team : Vaativa B - 09/121 |