| PERUSTIEDOT | KUVAGALLERIA |
|
|
|
| SUKUTAULU |
|
|
|
JÄLKELÄISET s. 00.00.2008 skp Nimi (i. Isä) |
||
SUKUSELVITYS Liinatar polveutuu hienosta koulusuvusta. Tamman isä Bellin Vihtori on palkittu menestyksestään kouluradoilla KRJ II-palkinnolla. Orilta löytyykin sijoituksia pitkälti yli 20kpl aina avoimilta vaativa B radoilta saakka. Myös Vihtorin vanhemmat palkittiin aikoinaan KRJ:n laatuarvosteluissa, Liinattaren isän isä Herra Wonka KRJ III-palkinnolla ja isän emä Kirveltäjän Muska KRJ IV palkinnolla. Lisäksi Herra Wonka saavutti YLA:ssa YLA1 palkinnon ja Kirveltäjän Muska on kantakirjattu III-palkinnolla. Niin ikään Liinattaren emän puolelta löytyy monia menestyneitä koulusuokkeja. Näistä ensimmäisenä mainittakoon Liinattaren emä Ellenin Huvitus. Huvitus ehti kilpailla vain muutaman kauden kouluratsastuksessa, mutta ehti siinä ajassa kerätä yli 30 sijoitusta, joiden turvin tamma palkittiin laatuarvostelussa II-palkinnolla. Huvitus on myös käväissyt näyttelyissä, joista tuloksena on ollut irtoSERT, eli tamma on myös ktk-kelpoinen. Lisäksi Ellenin Huvitus on palkittu YLA2-palkinnolla. Emän puolelta löytyy KRJ-palkittuja hevosia Huvituksen lisäksi Ellenin Kumina (KRJ III), Ellenin Narsissi (KRJ III), Tiiti (KRJ IV) ja Mäkikuisma (KRJ III). |
| LUONNE |
Liinatar on tallin "ikiteini", varsamainen käytös ja lapsellinen asenne työntekoon ei ole vuosien varrella paljoakaan hävinnyt, pikemminkin välillä tuntuu, että neidin temput vain pahenevat ajan myötä..
Hoidettaessa Liinatar on varsamaisen kärsimätön, kaikki pitäisi tapahtua heti ja neiti vihaa turhaa odottamista. Tamma siis seisoo (yleensä) suunnilleen paikoillaan harjatessa, mutta auta armias kun hoitaja lähtee hakemaan varusteita varustehuoneesta ja jättää neidin seisomaan yksinään käytävälle.. Joskus selvitään pelkällä kuopimisella ja hermostuneella pään vatkauksella, mutta joka tapauksessa kaikki irtaimisto kannattaa laittaa tamman ulottumattomiin ja hoidettaessa Liinatar on aina sidottava molemmilta puolilta kiinni. Ja tosiaan karsinassa vapaana harjaamisesta on turha haaveilla, sillä tämä neiti kehittää siitä välittömästi karkujuoksuleikin. Varusteita laitettaessa kannattaa myös valmistautua siihen, että Liinatar voi koittaa kääntyä alta pois tai nostaa päätä hoitajan ulottumattomiin. Napakalla ja johdonmukaisella käsittelyllä tamman kanssa tulee kuitenkin yleensäottaen ihan kohtuullisesti toimeen. Ratsastettaessa Liinatar on hieman sählä, ratsastaja ei koskaan voi olla ihan varma mihin suuntaan "poni" seuraavaksi kääntyy. Osaamattomuudestahan tämän neidin kanssa ei ole kyse, sillä parhaimmillaan Liinatar on todella herkkä ja tekee vaaditut tehtävät tyylipuhtaasti. Tammalla tuntuu vain olevan todella huono muisti, sillä se maneesin pääty, josta ollaan kuljettu ohi päivittäin jo vuosia, tuntuu välillä edelleen maailman pelottavimmalta asialta. Tai vastaavasti yhtenä päivänä Liinatar voi innoissaan ja yritteliäästi olla tekemässä väistöharjoituksia, mutta seuraavana päivänä se voi aivan yhtä hyvin saada raivarit ja lyödä hihnat täysin kiinni siinä vaiheessa kun pitäisi ruveta ravaamaan... |
| KILPAILUTULOKSET |
NÄYTTELYT (NJ):
25.06.2007 Edenelle Ponies : sph tammavarsat - LKV1, KuMa, JS (oli ehdolla sertille, pt. Kati K.) 08.08.2007 Mitjan Virtuaalihevoset : s(p)h varsat - LKV3, irtoSERT, JS (pt. Kata P.) KOULURATSASTUS (KRJ): 31.12.2007 FSRa (1) : Helppo C - 6/52 31.12.2007 FSRa (1) : KN Special - 1/56 31.12.2007 FSRa (2) : KN Special - 2/56 15.01.2008 Silfran : Helppo B - 2/55 20.01.2008 Evergrey : Helppo B - 6/60 24.01.2008 FSRa : KN Special - 6/52 24.01.2008 FSRa : Helppo B - 7/74 26.01.2008 Camino : Helppo B - 1/116 06.02.2008 Ironia Warmbloods : KN Special - 7/71 07.02.2008 Alleow Ponies : Helppo B - 6/61 10.02.2008 Hildegard : Helppo B - 4/23 29.02.2008 Taikatuuli : Helppo B - 3/21 |