| PERUSTIEDOT | KUVAGALLERIA |
|
|
|
| SUKUTAULU |
|
|
|
JÄLKELÄISET s. 01.01.2007 tamma Eden Eileen (e. Edenelle Diamant) |
||
SUKUSELVITYS Encore edustaa mukavan harvinaisia sukulinjoja, sillä se on molempien vanhempiensa ainut jälkeläinen. Kurtin isä Marble Eye ei ehtinyt vaikuttaa jalostuksessa Suomessa, sillä se kävi täällä lähinnä kilpailemassa muutaman kauden ja muutti sen jälkeen takaisin kasvattajansa luokse Irlantiin. Ori teki Suomessa tasaisia suorituksia sijoittuen parhaimmillaan kouluratsastuksessa helppo A tasolla ja esteilläkin metrin luokissa. Marble Eye kilpaili myös maastoesteillä ja kenttäratsastuksessa. Suvultaan ori oli siis irlantilainen, suvusta ei ole sen tarkempaa tietoa kuin että orin emä Sonjashon oli käsittääkseni aivan tavallinen ns. maatiaisponi. Sittemmin Marble Eye on kuollut, kuolinsyystä ei ole ainakaan minulle tietoa kantautunut. Kurtin emä Thema tuli minulle 10-vuotiaana. Aikaisemmalla omistajallaan se oli ollut lähinnä harrastekäytössä, käynyt ahkerasti valmennuksissa ja startannut muutamat pienemmät kilpailut. Thema oli todella sympaattinen tamma, joka ei ehkä liikkeillään loistanut, mutta paikkasi puutteitaan hienosti yritteliäällä luonteellaan ja nöyrällä asenteella työntekoa kohtaan. Kiersimmekin lähinnä helppo B luokkia ihan hyvällä menestyksellä ja sijoituimme kyllä kahdesti helppo A luokassakin. Thema palkittiin 15.12.2006 KRJ:n laatuarvostelussa IV palkinnolla. Theman emä Pingun Lessien hyppäsi nuorempana jopa 110cm esteitä ja se sai yhteensä kolme varsaa, joista yksi oli ratsuponi orista Infernal Fx. Kyseinen varsa (Paradissa Major) on pärjännyt ihan mukavasti kilpailuissa helppo A ja re 110cm tasolla, joten suunnitelmissa olisi käyttää Kurttiakin ainakin muutamalle ratsuponitammalle ja katsoa minkälaista jälkeä ori saisi sillä saralla aikaiseksi. |
| LUONNE |
Encoren karsinaan ei ole asiaa kenelläkään muulla kuin herralla itsellään. Näin siis ponin omasta mielestä. Itse voin kyllä karsinaan mennä (yleensä lahjuksenani leipäpala, että saan orin kääntymään minua kohti) ja tallimestarini myös, mutta muita kulkijoita varten on Kurtin karsinan seinä ja ovi teipattu täyteen varoituksia. Onneksi tallimme on lähinnä yksityinen kilpatalli, joten vieraita on harvemmin tallin käytävillä pyörimässä.
Karsinaa lukuun ottamatta Kurt on ihan perusfiksu ori. Keväisin kannattaa varmuuden vuoksi ottaa pitkä liina hevosta ulos viedessä ja muutenkin talutellessa ja laittaa päitsiin pikalukoilla kiinnitettävät kuolaimet, mutta muuten sen kanssa tulee kyllä toimeen ihan normaaleilla päävehkeillä. Ja Kurt ei varmastikaan ole ainut ori, jolla kevät aiheuttaa vähän ylimääräisiä kierroksia takapäässä... Harjattaessa ja muutenkin hoitaessa ori katselee ryhdikkäänä pihan tapahtumia ja muiden hevosten ohittaessa tai muuten näkyessä se yleensä hörisee ja mahdollisesti myös kuopauttelee vähän etujalallaan. Muiden hevosten kanssa Simppa tulee pääosin ihan kohtuullisesti toimeen, tosin en ole edes yrittänyt laittaa sitä samaan aitaukseen isojen puoliveristeni kanssa. Pienestä saakka yhdessä olleet poniherrat Kurt ja Simppa tarhailevat mielellään keskenään, eikä niillä ole myöskään mitään vaikeuksia jakaa yhteistä heinäkasaa, vaikka molemmat ovat kuitenkin astuneita jalostusoreja. Ratsastettaessa tuntuu välillä, että Kurtin etupää on kyllä hallinnassa, mutta takajalat suorittavat ihan omia kuvioitaan samalla. Tämä näkyy siis erityisesti kootuissa askellajeissa. Orin ehdoton vahvuus onkin lisätyt askellajit, sillä pienehköstä koostaan huolimatta tältä herralta todella löytyy liikettä lisäyksiin! Tosin jotkut tuomarit ovat kommentoineet jopa liian showmaisesta ravista, sillä Kurt esittelisi laajoja liikkeitään mieluusti vaikka koko kouluradan ajan. Esteponia Kurtista ei saa niin sanotusti kirveelläkään. Ongelma ei ole siinä etteikö ori osaisi hypätä (tästä todisteena mm. 130cm irtohypytyksessä) tai että se pelkäisi esteitä. Kurtia ei vaan tunnu huvittavan tikkujen yli pomppaaminen. Ei se tosin kielläkään, mutta roikottelee jalkojansa miten sattuu ja suurin piirtein kiipeää esteiden yli. Orin väläyteltyä kykyjään jo nelivuotiaana irtohypytyksessä, yritimme myöhemmin käydä muutamat pienemmät kilpailut hyppäämässä. Mutta kun 80cm radalta saimme 24vp tiputettuamme joka ikisen esteen mikä perusradalla oli, päätin, että tästä ponista ei kyllä esteponia saa eikä ruveta tekemäänkään. Ja eipä sillä, kyllähän Kurtista "ihan kelvollinen" kouluponi saatiinkin ;) |
| KILPAILUTULOKSET |
Yhteensä 30 sijoitusta KRJ:stä
01.06.2007 KRJ:n laatuarvostelu - 70p. = KRJ III 30.09.2007 YLA:n syyskuun tilaisuus - 109p. = YLA3 KOULURATSASTUS (KRJ): 18.01.2007 Edenelle Ponies : Helppo B - 2/20 23.01.2007 Toyala : Helppo B - 4/40 (62,399%) 26.01.2007 Trance Walkers : Helppo B - 6/50 (68,243%) 31.01.2007 Ruthless : Helppo B - 3/60 05.02.2007 Raadelman tila : Helppo B - 4/40 11.02.2007 Rayé : Helppo B - 5/118 (71,284%) 15.02.2007 Etna : Helppo B - 5/30 24.02.2007 Etna : Helppo B - 5/30 25.02.2007 FSRa : Helppo B - 1/57 17.03.2007 Conquérant : Helppo B - 2/40 (93,41%) 18.03.2007 Kuusikumpare : Helppo B - 2/30 21.03.2007 Pura raza españolas de Eveliina : Helppo B - 3/40 23.03.2007 Etna : Helppo B - 5/30 23.03.2007 Etna : Helppo A - 1/30 24.03.2007 Etna : Helppo A - 4/30 29.03.2007 Bratislava : Helppo B - 3/44 (69,293%) 30.03.2007 Seura HRS : Helppo A - 3/13 09.04.2007 Romulus : Helppo A - 1/42 14.04.2007 Schecke Ponys : Helppo A - 1/50 (67,024%) 16.04.2007 Virtuaalitalli Dei : Helppo A - 2/40 17.04.2007 Tammimetsä : Vaativa B - 4/40 18.04.2007 Piipari : Helppo A - 4/50 25.04.2007 Crystal Talli : Helppo A - 6/52 (64,212%) 22.04.2007 Mäntyvuori : Helppo A - 4/60 16.05.2007 Evensans : Vaativa B - 6/36 17.05.2007 Evensans : Vaativa B - 2/35 18.05.2007 Evensans : Vaativa B - 1/34 18.05.2007 Kingslayer : Vaativa B - 5/80 (71,639%) 25.05.2007 Välähdys : Vaativa B - 5/40 26.05.2007 KK Overtale : Vaativa B - 2/60 |